Saksien, teknologian ja kulttuurin leikkauskohtia

Seuraava teksti aloittaa tämän blogin. Se on julkaistu Kemia-lehdessä (8/2011) lyhennettynä.  Muotoilua käsittelevä teksti on ajankohtainen, sillä Helsinki on kuluvan vuoden World design capital 2012. Tekniikan museo osallistuu usealla näyttelyllä WDC-vuoteen. Yksi niistä on Fiskarsin työkaluja esittelevä Kättä pidempää -näyttely.

————————————————-

Fiskarsin sakset ovat muodostuneet yhdeksi suomalaisen muotoilun ikoniksi. Muovin ja metallin yhdistymisestä voidaan kuitenkin lukea muutakin kuin tarinoita kansainvälisistä muotoilupalkinnoista. Fiskarsin saksien muotoilu ei ollutkaan uusi vaan peräisin viimeistään 1880-luvun räätälinsaksista.  Uutta Fiskarsin muovisaksissa 1960-luvulla oli muotoilun sijaan valmistusmateriaalin vaihtuminen metallista muoviin. Kyse oli siis prosessi-innovaatiosta eikä niinkään tuoteinnovaatiosta (1). Keskityn tässä tekstissä saksien rajapintaan, jossa yhdistyvät muovisilmukat, metalliset teräosat ja näitä yhdistävä akseli. Tarkkaan rajatusta erikoislähikuvasta paljastuu teknologian, yhteiskunnan ja kulttuurin leikkauskohta.

Metallin ja muovin leikkauskohta saksissa tarkoitti Fiskarsissa kahden teollisuudenalan, vanhan metalliteollisuuden ja uuden muoviteollisuuden, kohtaamista. Siirtymä metalli- ja konepajateollisuudesta muoviteollisuuteen ei ollut kuitenkaan helppo, sillä muovi oli Fiskarsin toimialaan nähden vieras materiaali. Yhtiö pääsi sisään muovituotantoon ostamalla HTH-yhtymän, joka valmisti muun muassa muotteja ja työkaluja muoviteollisuudelle. Vaikka teollisuudessa leikkasivat keskenään uusi ja vanha, nojattiin tuotannossa vanhoihin tapoihin. Kun ennen louhittiin maasta metallimalmia, niin nyt maan alta pumpattiin öljyä. Tuosta kemianteollisuuden malmista sitten jatkojalostettiin ja muotoiltiin esineitä samaan tapaan kuin aikaisemmin metallimalmista.

Näin leikkauskohdassa rinnastuivat myös muotoilun uusi ja vanha, sillä muovi oli sovitettava muiden materiaalien joukkoon monistamalla tuttu räätäliensaksien muoto. Räätälinsakset valmistettiin kuitenkin käsityönä messingistä ja raudasta, joten työ oli hidasta ja kallista, eivätkä ne sellaisenaan sopineet teolliseen sarjatuotantoon. Saksien sopiminen sarjatuotantoon vaati kolmea asiaa: terät hiottiin profiloiduilla hiontakivillä, kiinnitysruuvi korvattiin niitillä ja muoviset sormisilmukat mahdollistivat tuotantoprosessin automatisoinnin.

Tuotantotavan muuttuessa käsityöstä teolliseen tapahtui yhteiskunnallinen ja teknologinen muutos metallin ja muovin rajapinnassa: sakset muuttuivat kalliista erikoistyövälineestä jokaisen keittiön halvaksi yleistyövälineeksi. Leikkauskohta tarkoitti kiihtyvää kulutus- ja massakulttuuria, jonka yksi keskeinen osa oli muoviteollisuus.

Uutta materiaalia jäsentämään tarvittiin ohjeita sekä teollisuudessa että kuluttajille. Uusia ja outoja muoviastioita sulikin kotikokkien uuniin, sillä niitä käsiteltiin kuin metallia tai keramiikkaa. Muoviin tutustuttiin muun muassa Muoviyhdistyksen opaslehtien avulla:

”Mitä vähemmän riippuvaisia olemme metalleista ja orgaanisen luonnon tuotteista, sitä vakavampina pysyvät teollisuuden ja yksityisten tarpeita tyydyttävien tuotteiden hinnat, määrät ja laatu. (…) Muovien etupuolia on se, että kemianteollisuus kykenee valmistamaan niitä käytännöllisesti katsoen rajattomasti ja pysyttämään niiden laadun tasaisena ja hintakehityksen pitkäulotteisesti laskevana. ”(2)

Valmistusmenetelmät, käyttöohjeet ja käyttökohteet muodostivat uuden materiaalin ja tuotteen ympärille kokonaisen muoviin perustuvan teknologisen järjestelmän. Teknologisen järjestelmän syntyminen tarkoitti sitä, että samaan aikaan uudistettiin elintarvikepakkauksia muovisiin pienpakkauksiin. Tämä antoi saksille yllättävää myyntimenestystä. Muovin sopeutumista auttoi myös se, että 1960-luvulla muovista muotoutui muotia. Niinpä muoviteollisuus toki kiihdytti kulutuskeskeistä yhteiskuntaa, mutta myös yhteiskunta vaikutti muoviteollisuuden laajentumiseen ja sopeutumiseen vanhempien materiaalien rinnalle.


Käyttämällä muovin ja metallin leikkauskohtaa metaforana yhteiskunnalliselle muutokselle voi niinkin arkisesta esineestä kuin keittiösaksista paljastua teknologian, yhteiskunnan ja kulttuurin leikkauskohta. Ei olekaan ihme, että muovisakset löytyvät toki Tekniikan museon Kemiaa koko elämä -näyttelystä, mutta myös Malmista metalliksi sekä juuri avautuneista muotoilua ja työkaluja esittelevistä näyttelyistä. Eri teollisuudenalat eivät olekaan erillisiä, vaan ne leikkaavat keskenään uutta synnyttäen. Samaan aikaan teknologian muutos tarkoittaa myös yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta.

——————————————

(1) Prosssi-innovaatioiden ja tuoteinnovaatioiden välisistä eroista voi lukea Tarmo Lemolan artikkelista ”Evolutionaarinen taloustiede” teoksessa Näkökulmia teknologiaan, 2000.

(2) Pohjanpalo Jorma, Muovien maailma, 1968, Muoviyhdistys r.y.

Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: