Tulevaisuuden polkupyörä – epäonnistunutta teknologiaa

Monesti teknologiaa käsittelevät historiankirjoitukset koskevat onnistunutta ja yleistynyttä teknologiaa. Virheelliset ja epäonnistuneet teknologiaprojektit pääsevät harvoin julkisuuteen. Tämä tarinankerrontapa  tekee teknologian historiasta edistyskertomuksen, jossa vallankumoukset ja uuden teknologian fanfaarit peittävät alleen teknologian kehityksen värikkään dynamiikan.  Enemmän oikeutta teknologian historialle, ja ylipäätään historiankirjoitukselle, tekee tutkimusote, jossa keskitytään teknologian historian voittajien sijaan teknologian kehitykseen moniäänisenä projektina, jossa myös epäonnistumiset ja rinnakkaiset laitevariaatiot ovat olleet tärkeitä (kehitys)askelia. Itera-muovipolkupyörä on eräs epäonnistunut teknologiaprojekti, joka aiheutti sen kehitysvaiheessa suurta hypetystä. Lopulta tulevaisuuden polkupyörän kehittäminen päättyi suureen pettymykseen.

Itera-polkupyörä Tekniikan museon pihalla ajoon lähdössä.

Idea muovipolkupyörästä syntyi Volvo-yhtiössä, kun siellä vuonna 1973 alettiin kartoittaa mahdollisuuksia valmistaa muoviauto. Muovisen pienauton rinnalle syntyi myös monia muita muoviin perustuvia tuoteideoita. Eräs näistä oli muovipolkupyörä. Tuoteideat liittyivät visioon muoviteollisuuden loputtomista mahdollisuuksista tuottaa tavaroita. Tuote olisi voinut olla mikä tahansa muukin esine, sillä esimerkiksi joitakin vuosia aiemmin Suomessa oli suunniteltu muovitalo Futuro, ja Fiskars toi markkinoille muovisaksensa.

Visio muovisesta polkupyörästä kypsyi 1970-luvun ajan. Se tuntui uusista tuoteideoista sopivimmalta tuotantoon ja markkinat olivat sille suotuisat. Valmistettiinhan polkupyöriä 50 miljoonaa vuodessa. Rahoituskaan ei ollut ongelma, sillä Ruotsin valtio samastui visioon muovipolkupyörästä niin, että se hankki Saksasta tilaustyönä koneet polkupyörän valmistukseen. Niinpä muutama Volvon suunnittelijoista vaihtoi muovipyörän suunnittelun harrastuksesta ammatiksi. He perustivat Itera-yhtiön vuonna 1980.

Muovipolkupyörän valmistus ihastutti teollisuutta, sillä sen prosessi-innovaatio oli loistava: kun metallisen pyörän pinnojen valmistukseen tarvittiin 100 miestä, niin Iteran pyörän pystyi valmistamaan yksi mies yhdestä muovikappaleesta ruiskuvalukoneella. Polkupyörä sai tästä myös nimityksensä, ”ikipyörä”, sillä lähes sen kaikkien osien ollessa muovia, sen pystyi korjaamaan nopeasti komponentteja vaihtamalla, eikä se ruostunut kuten rauta.

Visiot kevyestä, halvasta ja ”tuhoutumattomasta” polkupyörästä iskivät myös mediaan ja kuluttajiin. Voimakas markkinointi loi haavekuvia ikipyörästä jo silloin, kun muovipolkupyörän idea oli vasta balsapuusta veistetty prototyyppi suunnittelijoiden pöydällä.  Ostoaietutkimus paljasti, että yli 100 000 ruotsalaista aikoo ostaa pyörän heti sen ilmestyessä. Kansainvälisille markkinoille näytti uppoavan aluksi ainakin 80 000 kappaletta.

Kun tulevaisuuden ikipyörä siirtyi sitten myyntiin vuonna 1982, koki se täyden nokkakolarin kuluttajien ja metallipyörien kanssa. Sekä kuluttajien että valmistajien huikeat visiot ja odotukset vaihtuivat pettymyksiin: pyörä oli raskas kuin metallipyörä, se oli kallis ja monen mielestä se oli myös erittäin ruma.

Muovipolkupyörä ei pystynyt ulkonäöllään kilpailemaan pyöräyhtiöiden kanssa, jotka tuottivat yhä virtaviivaisemman näköisiä polkupyöriä. Se yritti liian ahnaasti kiilata sivulta vanhantyyppisten polkupyörien eteen ja laittaa vakaan polkupyöräalan kertapolkaisulla uusiksi. Vanhojen polkupyöräyhtiöiden vakaa vauhti oli sille kuitenkin liian kova. Myös lupaukset ikuisesta pyörästä lohkeilivat pyörän hauraan etuhaarukan myötä.

Lisäksi kuluttajat eivät olleet aidosti valmiita hyppäämään oudon näköiselle muoviselle kaksipyöräiselle. Iteran valmistajat saivat kokea, kuinka hitaasti teknologinen muutos tapahtuu, vaikka tuote olisikin lupaava. Tulevaisuuden polkupyörä oli vain liian outo elääkseen.

Itera-polkupyörä oli ehkä enemmän konsepti tai visio kuin lopullinen tuote. Se oli suunnittelijoiden, rahoittajien ja markkinoijien yhteinen ihastus, jonka myös kuluttajat hetken jakoivat. Se ei saanut mahdollisuutta kehittyä omaksi tuotteekseen: lopulta ensimmäisenä vuonna pyöriä valmistettiin vain 14 000. Näistä puolet jäi varastoon. Muutaman vuoden kuluessa Itera Ab oli konkurssissa. Tulevaisuuden ikipyöriä ei sen koommin nähty Ruotsin pyöräteillä kuin Suomenkaan polkupyöräbaanoilla.

Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: